Vuonna 1556 Nousiaisten pitäjässä oli yhteensä 184 taloa. Suurimmat kylät olivat: Nummi (18 taloa), Sondamala (16 taloa), Kaitarainen (11 taloa) ja Alakylä (11 taloa). Alakylän yhdestätoista talosta säilyi aina 1900-luvun alkuun asti jakamattomina yhdeksän taloa, nimittäin: Anttila, Finni, Katunpää-Pärkö, Läksy, Pankkila, Pietilä-Pietarla, Pilpola-Paiju, Rauvola-Raula ja Viirilä. Suutari ja Makkara-nimiset talot liitettiin kylän muihin taloihin 1600-luvulla, kun taloista tuli kruununmaata.
Pietarla eli Pietilä mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1519 laamannioikeuden pöytäkirjassa, Henrik Pietarlan (Henrik Petherla) ollessa lautamiehenä. Vuoteen 1581 tila oli perintötalona ja sen jälkeen jostakin syystä seitsemänkymmentä vuotta autiona. Syynä on voinut olla rakennusten huonokuntoisuus tai niiden tuhoutuminen tulipalossa. Lyhyemmät autioitumiset johtuivat useimmin maksamattomista veroista. Vuodesta 1651 vuoteen 1683 Alakylän taloista kuusi (Anttila, Läksy, Makkara, Pilpola, Pietilä ja Rauvola) olivat Maskun Ohensaaren kartanon alustalaistaloina, kartanon omistajana oli majuri Lauri Carpelan. Tämän jälkeen, vuonna 1683, talot muutettiin jälleen kruununtaloiksi. Perintötaloiksi kylän talot lunastettiin 1760-luvulla, paitsi Viirilä, jonka lunastus tapahtui jo 1724.
Vuonna 1719 Pietilässä oli yksi hevonen, kaksi härkää, yksi lehmä, kaksi mullia ja todennäköisesti pari lammasta ja sika. Talo oli Nousiaisten mittapuun mukaan viljelyksiltään ja varallisuudeltaan keskikokoinen. Tarkempi inventaario saadaan vuonna 1723 tapahtuneen tulipalon tutkintapöytäkirjoista. Pietilästä paloi tällöin: tupa, kellaritupa, luhti, pirtti, kaksi kaluvajaa, pränni (karjakeittiö), pihatto (navetta), kaksi latoa talli ja riihirivi, kokonaisarvoltaan 440 taaleria. Maskun kihlakunnan taloista kerättiin "paloapua", uusien rakennusten rakennuspuuthan saatiin kylän yhteisestä metsästä. Kyseinen tulipalo oli "saanut alkunsa Läxyn prännistä, viinankeittopuuhissa olleelta puolisokealta itsellisnaiselta". Kyseessä lienee ollut Läk-
syn talon vanhaemäntä, joka oli karjakeittiössä suorittanut siihen aikaan tärkeää ja tarpeellista tointa: pontikankeittoa. Kylä oli palanut kahdessa tunnissa maan tasalle, Rauvolan taloa lukuunottamatta. Pontikankeittohan oli yleistynyt ison vihan aikana, Nousiainen oli venäläisten miehittämänä 1713-1721. Tänä aikana papit olivat maanpaossa Ruotsissa ja kansa oppi viinanjuonnin ja -keittämisen taidon, joka ennen oli ollut pappien etuoikeus.
syn talon vanhaemäntä, joka oli karjakeittiössä suorittanut siihen aikaan tärkeää ja tarpeellista tointa: pontikankeittoa. Kylä oli palanut kahdessa tunnissa maan tasalle, Rauvolan taloa lukuunottamatta. Pontikankeittohan oli yleistynyt ison vihan aikana, Nousiainen oli venäläisten miehittämänä 1713-1721. Tänä aikana papit olivat maanpaossa Ruotsissa ja kansa oppi viinanjuonnin ja -keittämisen taidon, joka ennen oli ollut pappien etuoikeus.
Venäläisten miehitys jätti muitakin muistoja, oikein eläviä sellaisia. Nousiaisten käräjillä 1722 tuomittiin parikymmentä naista 5 hopeataalarin sakkoon ja istumaan ns. huoranpenkillä kirkon ristikäytävällä jumalanpalveluksen aikana. He olivat saaneet lapsen, jopa useampiakin, venäläisille sotilashenkilöille. Pari "ryssänhuoraa", kuten aikalaiset heitä nimittivät, lähti jopa venäläisten mukana Venäjälle. Pietilän tyttöjä ei tuomituissa ollut. Oliko jo siihen aikaan suvussa kova kotikuri, vai eikö "Pietiläläinen pallinaama" ollut venäläiseen makuun?
Raskain isonvihan mukanaan tuomista koettelemuksista oli venäläisten vuonna 1720 toimeenpanema sotaväenotto ja samoihin aikoihin tapahtunut siviili-ihmisten pakkokuljetus Venäjälle. Venäjän armeijaan kirjoitettiin Nousiaisista 29 miestä, mm. Alakylän Anttilan 22-vuotias naimaton poika Juha Antinpoika. Myös naisia ja lapsia venäläiset upseerit veivät mukanaan, myytäväksi pajareille orjiksi.
Vuoden 1800 henkikirjoituksessa Alakylässä oli väestöä seuraavasti: talollisia 76, torppareita 3, sotilasväestöä 10, käsityöläisiä 8, itsellisiä 1, palkollisia 8, yhteensä 108 henkeä.
Pietilän isännistä ensimmäinen meidän sukuhaaramme Pietilä oli vuonna 1697 isännäksi tullut Lauri Antinpoika. Hän tosin saattaa olla edeltäjänsä Simo Yrjönpoika Ropakon vävy, mutta siitä ei ole säilynyt asiakirjatietoa. Yleensähän kruununtilatkin pyrittiin pitämään suvussa, jotta van-
haisäntä sai taattua itselleen syytingin "eläkepäivien varalle". Lauri Antinpojan jälkeen isännäksi tuli hänen poikansa Antti Laurinpoika, joka kuitenkin kuoli jo nuorena miehenä. Leski Marian ja samalla talon isännyyden nappasi Jaakko Matinpoika. Vävyksikö häntä pitäisi kutsua vai "uusperheen isäksi"? Jaakko Matinpojan kotipaikasta ei kirkonkirjoissa ole tietoa. Koska Jaakkokaan ei Marian kanssa onnistunut saamaan poikalapsia, talonpito periytyi Antin ja Marian vanhimmalle tyttärelle, Annalle.
Niinpä Annalle ryhdyttiin etsimään miestä ja talolle tulevaa isäntää. Kumpiko seikka enemmän painanut miestä vallittaessa, sitä voi vain arvailla. Valinnassa kun vaikutti paljon myös se, millaisin syytinkiehdoin vanhaisäntä ja -emäntä saivat taloon jäädä. Sopivaksi katsottiin Nousiaisten pappilan renki Heikki Heikinpoika, syntyjään Lemun pitäjän Kovalan kylästä. Ahkera isäntä tästä pappilan Heikki-rengistä taloon saatiinkin, koska v.1765 pystyttiin lunastamaan tila kruunulta omaksi perintötilaksi.
Heikki ja Anna saivat kirkonkirjojen mukaan kahdeksan lasta, joiden kohtalosta kirkonkirjat eivät kerro paljoakaan. Onneksi vanhin poika Heikki on se, jota kautta sukumme jatkuu, koska häntä talon uutena isäntänä on helpompi seurata asiakirjoissa. Kun Heikki-pojalle löytyi vaimoksi Nousiaisten lukkarin, Juhana Hahnin, tytär Beata, ymmärtääkin, mistä erään sukuhaaramme kiinnostus kirkollisiin asioihin johtuu; pappilan rengin ja lukkarin tyttären geenit ovat periytyneet.
Heikki ja Beata jatkoivat sukua entiseen tahtiin; kahdeksan lasta, joista todistettavasti aikuisiksi varttui kolme. Vanhin poika Heikki ei kuitenkaan päässyt talon isännyyttä jatkamaan, syytä ei asiakirjoista löydy. Syynä on voinut olla esimerkiksi lukutaidon puute, joka esti vihillepääsyn. Tosin lukutaidon todistamiseksi riitii, kun osasi Lutherin vähäkatekismuksen
suhteellisen hyvin ulkoa. Mutta onhan meitä kovapäisiä suvussa myöhemminkin ollut. Muista Heikin ja Annan lapsista sukua pääsi kunniallisesti jatkamaan Matti (s.1759), joka hankki elantonsa kylän räätälinä ja eli 78-vuotiaaksi (k.1838). Aviottomiakin lapsia tuohon aikaan oli lähes joka talossa, eikä niiltä Pietillässäkään vältytty. Meidän onneksemme sukumme jatkuu Heikki Heikinpoika nuoremman kautta, niinsanottua "kunniallista sukuhaaraa" pitkin, jonka seuraaminen on historian dokumenttien perusteella helpompaa.
Heikki Heikinpoika nuorempi kuoli 54-vuotiaana, vuonna 1787 ja seuraavana vuonna kuoli hänen äitinsä, vanhaemäntä Anna Antintytär. Kun Heikin leski Beata meni 1788 vihille Wiirilän leski-isännän Matti Matinpojan kanssa, oli vanhaisäntä-Heikin otettava talon ohjat taas käsiinsä. Vuonna 1797 löytyi pojanpoika Juha Heikinpojalle vaimoksi Kärmälän Pläsin talontytär Maria ja niin isännyys saatiin siirrettyä uudelle sukupolvelle. Vanhaisäntä Heikki Heikinpoika kuoli v. 1799, 90-vuotiaana. Arvostettuna seurakuntalaisena hänet haudattiin Nousiaisten kirkon permannon alla olevaan hautaholviin.
Yleensä tilan jatkajaksi tuli vanhin poika, jollei hän sitten jostain syytä ollut lähtenyt jo maailmalle. Muut pojat ja tyttäret saattoivat jäädä kotitaloon rengeiksi ja piioiksi, jos eivät kylille vävyn ja miniän paikkoihin kelvanneet. Esimerkiksi Jaakko Heikinpoika Pietilä (s.1751) teki vuoden mittaisen kontrahdin Maskun pitäjään, ison talon renkinä. Omasta kyläs- tä ei yleensä aviopuolisoa etsitty. Liekö syynä ollut naapurikateus vai pelko sisäsiittoisuudesta; yleensähän kyläyhteisöt olivat muodostuneet suvun ympärille.
Juha Heikinpoika sai Mariansa kanssa neljätoista lasta, joista hengis- sä aikuisiksi selvisi kolme. Suuri suru oli vuonna 1822, jolloin perheen lapsista kuoli neljä, kolme heistä kuukauden sisällä tuhkarokkoon. Onneksi yksi aikuiseksi varttuneista oli Matti-poika, jotta saatiin suvun nimi pidettyä hengissä. Matti ja sisarensa Maria viettivät kaksoishäitä kesäkuun 19. vuonna 1828. Kummallekin oli löytynyt elämänkumppani Pakaisten kylän Jaakkolan talosta. Maria meni Jaakkolaan miniäksi ja Jaakkolan Justina-tytär tuli Pietilään miniäksi. Säästettiinpä myötäjäisis-
sä; meni "päittäin".
Uudeksi isännäksi tuli siis Matti Juhanpoika Pietilä, mutta hän kuoli jo v. 1854. Vanhaisäntä Juha Heikinpoika kuoli seuraavana vuonna ja talo jäi Matin lesken, Justiinan, haltuun vuoteen v.1864 asti, jolloin tila myytiin.
Lapsia Matille ja Justiinalle siunaantui yhdeksän, joista aikuisiksi elon taistoissa selvisi kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Vanhempi pojista, Matti, otti käyttön nimen Matti Kurman ja nuorempi, joka Nousiaisissa tunnet- tiin "Pietilän Jusuna", otti käyttöön nimen Johan Rindéll. Tytöistä aikuisiksi varttuivat Loviisa, Johanna Mathilda ja Josephina. Ensimmäisenä lapsista maailmalle lähti Loviisa, joka oli mennyt Palon Isotaloon piiaksi vuonna 1858. Siellä hän avioitui puuseppä Johan Helinin kanssa, saaden tämän kanssa neljä tytärtä, joista yksi kuoli lapsena. Loviisa kuoli 38-vuotiaana v.1867, jonka jälkeen leskensä Johan kolmen alaikäisen tyttären kanssa muutti Killaisiin mylläriksi. Tyttäret olivat tällöin vielä lapsia; Mathilda 6-vuotias, Amanda 5-vuotias ja Alma 2-vuotias. Isän kuollessa v.1879 olivat tyttäret 18-, 17- ja 14-vuotiaita, ja orpolasten kohtalona oli lähteä kylille piikomaan. Mathilda päätyi lopulta Mahalan Jaakkolan taloon emännäksi ja hänen jälkeläisissään ovat sukumme geenit säilyneet Nousiaisissa. Loviisan Mathilda-tyttären pojan tyttärenpoika Ari Leino asuu edelleen Nousiaisissa. Amanda meni naimi
siin Kaitaraisten Kolhin rengin Matti Jaakonpoika Suomisen kanssa, he muuttivat Maariaan 1883. Alma eli vanhanapiikana 74-vuotiaaksi.
Matts Kurman, alias Matti Matinpoika Pietilä, kierteli renkinä reittiä: Sondamalan Ylöinen - Alakylän Wiirilä - Pakaisten Etu-Jaakkola - Alakylän Pietilä, josta Killaisten Pitulaan torppariksi, kuoli 1875 Killaisten Pitulan talollisena. Vaimokseen hän otti Pitulan piian Johanna Antintyttären, joka oli syntyjään Mynämäkeläisiä. Kolme Mattsin lapsista kuoli pieninä, aikuiseksi varttui ainoastaan Johanna Aleksandra, jonka kaksi aviotonta lasta kuolivat pieninä. Toisen lapsen isä lienee luvannut "kosintatilaisuu- dessa" liikoja, koska Johanna antoi lapselle nimeksi Frans Petti. Matts Kurman kuoli 27.12.1875, mutta leski ei murehtinut pitkään, koska jo seuraavan vuoden marraskuussa synnytti pojan. Vai olivatko raskaudet siihen aikaan pidempiä? Suvun tämä haara on sammunut, leski Johanna kuoli 1927.
Seuraavana lapsista tuleekin "meidän" Johan Matinpoika Pietilämme, eli Johan Rindéll, entinen "Pietilän Jusu". Hän pääsi opintielle Turkuun. Ilmeisesti Matti (Matts Kurman) oli ajateltu talonpojan työn jatkajaksi ja siksi "Jusu" laitettiin maailmalle. Möhemmin Rindéll-nimestä hävisi heittomerkki Karjalan korpeen ja sortovuosien aikana (1906) Johan muutti nimensä suomalaisempaan muotoon. Heinjoelle haudattuna hautakiveen tuli nimeksi Juho Ristreimari. Tätä haaraa suku on sikiytynyt parhaiten. jos määristä puhutaan. Tästä sukuhaarasta sikisi meidän Salokannel -sukumme.
Pietilän talo myytiin vuonna 1864 Lemulaiselle Ludvig Juhanpojalle, leskiemäntä Justiinan saadessa syytinkioikeuden. Niinpä oli nuorempien sisartenkin, Johannan ja Josephinan lähteminen maailmalle piikomaan. Johanna Mathilda oli saanut aviottoman Alma-tyttären vuonna 1865, mutta se ei estänyt häntä pääsemästä vihille Wiirilän rengin, Tahvo Heikinpojan kanssa. He muuttivat Maariaan vuonna 1873. Josephina löysi oman renkinsä Nummen Simolasta, August Ahlfors nimeltään, ja muutti tämän kanssa Turkuun vuonna 1865. Jompikumpi tyttäristä on Rantakarien suvun esiäitejä, suvun joka omisti jossakin vaiheessa Helsingissä lukuisia eroottisia ravintoloita, mm. Mikadon.
