Paavo Oskari Salokantelen muisteluja isänsä Johan "Juho" Rindellin omenankasvatuksesta
Heinjoella.
Myöhemmin syksyllä siemenet pantiin erikoisiin liinakangaspusseihin nimilapuilla varustettuina, ja myöhemmin syksyllä verraten ohuen multakerroksen peittämän kivipaaden alle. Kevään tullen pussit avattiin, ja omenansiemenissä oli 2-5mm idut. Siemenet aseteltiin hellävaroen taimetuspenkkiin, ehkä n. 7-8 cm etäisyydellä suoriin riveihin. Tämän idätys-taimetuspenkin multa oli edellisenä syksynä valmistettu hyvin palaneesta lehti/lantakompostista, jonka alla oli poltettu "muurahaispesän miilu", joka sitten sekoitettiin hyvin sekaisin. Taimien väliköiden pito rikkaruohoista vapaana ja möyheänä, oli meidän lasten jokapäiväistä aherrusta.
Syksyllä taimet "koulutettiin" samanlaisen alustan päällä, mut nyt ehkä puolta väljempään rivistöön. Siinä ne kasvatettiin ohuen lyijykynän vahvuisiksi, jonka jälkeen ne "ympättiin", nykykielellä kai "vartettiin".
Vaikka olin verraten "pikkuinen poika" silloin kun isä hoputteli, että "teepäs sinä pienillä sormillasi sitä ja tätä apua", en muista mieleen jäänyttä, että koskaan mistään huomattavammasta vahingosta tai tuhosta olisi ollut kysymystä.
Mistä maasta nuo jalostusoksat olivat kotoisin, en mene muistamaan, vaikka ehkä sen silloin kuulin. Ainakin vieraskieliset painokirjoitetut merkinnät kääreinä olleissa juuttikangaspusseissa oli. Kellarissa ja perunakuopassa niitä säilytettiin odottamassa kevään jalostusaikaa.
Ei karjalaiset, ainakaan Heinjokelaiset, siihen aikaan vielä viitsineet hoitaa omenapuita. Sen sijaan kyllä nuorempi polvi, väliin aikamiehetkin, käväisivät pimeän aikana "evakuoimassa" Modenin hovin ja meidän puutarhassa, jopa "vihulaissäkkiä" kantokassina käyttäen.
